Erikoiskoulutus on yksilöllistä ja tavoitteellista tanssin opetusta. Parhaimmillaan se antaa oppilaalle hyvän tanssiteknisen pohjan perustietoineen ja valmiudet hakeutua myöhemmin tanssin ammatillisiin jatko-opintoihin. Esitystoiminta kuuluu tärkeänä osana koulutusryhmän toimintaan. Oppilas sitoutuu mukaan esitystoimintaan ottaessaan koulutusryhmäpaikan vastaan. Mukanaolo vaatii ehdotonta sitoutumista sovittuun harjoitusohjelmaan, jotta sekä yksilölliset että ryhmälle asetetut tavoitteet toteutuisivat.

Sitoutumisen ja panostuksen vastineeksi ryhmä tarjoaa oppilaalle oivan paikan oppia yhteisiä pelisääntöjä ja sosiaalisia taitoja, luo  itsevarmuutta ja  antaa lisäksi ison joukon mahtavia ryhmäkavereita, joiden kanssa ystävyys säilyy jopa läpi elämän. Koulutusryhmiemme oppilaat muodostavat tiiviin ja lämminhenkisen tanssiyhteisön. Kannustava ilmapiiri ja ystävyys yli ryhmärajojen on ihailtavaa. Upea opettajatiimimme ohjaa ryhmiä ammattitaidolla ja yhteen hiileen puhaltaen. Opettajien koulutusryhmäpalavereissa käydään läpi jokaisen oppilaan kehittymistä ja asetetaan uusia tavoitteita. Koulutusryhmät osallistuvat paikallisiin ja valtakunnallisiin tanssikilpailuihin ja tapahtumiin. Erikoiskoulutuksessa olevat harjoittelevat 3-5 kertaa viikossa. Tämän lisäksi jokainen voi ottaa halutessaan lisätunteja niin paljon kuin se on  jaksamisen kannalta järkevää. Opettajat auttavat tarvittaessa tuntivalintojen tekemisessä. Koulutusryhmien oppilaille annetaan yksilöllinen palaute syyskauden ja kevätkauden päätteeksi.

Hae mukaan Dance Artin tanssin erikoiskoulutusryhmiin!

Koetansseihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua eikä myöskään valmistaa mitään omaa tanssia. Saavu vain ajoissa paikalle. Opettaja näyttää edessä koko ajan mitä tehdään. Rennolla ja iloisella mielellä mukaan kaikki! Ryhmämme ovat todella pidettyjä ja suosittuja. Tavoitteellinen harjoittelu huippuryhmässä kivojen kavereiden ja osaavien opettajien johdolla on todella motivoivaa ja kisamatkat poikkeuksetta kaikille se kerma kakun päällä.

Jos et pääse hakemaasi ryhmään, voit silti ilmoittautua ER-ryhmiimme (esiintyvät ryhmät), jotka harjoittelevat koreografin johdolla kerran viikossa. Ryhmäkaverit tulevat läheisiksi ja pääset kokemaan lähes samoja asioita kuin erikoiskoulutuksessa, mutta harjoittelu ei ole välttämättä määrällisesti em ryhmien tasolla, ellet itse halua ja ryhmätoiminta ei ole ihan niin sitovaa. Ryhmät esiintyvät mahdollisuuksien mukaan. ER ryhmistä on myös helpompi ponnistaa EK-ryhmiin. Näihin ryhmiin otetaan tanssijat ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu siis rohkeasti mukaan!

Koetanssitilaisuudet / hakupäivät 2017-2018

PERFORMING ARTS PRODUCTION MUODOSTELMA aikuiset

otetaan vielä lisää tanssijoita, tervetuloa kokeilemaan

keskiviikkoisin klo 18.15-19.15 Hakalassa (Hyvinkää)

HAKULOMAKE KOULUTUSRYHMÄÄN PYRKIVILLE TANSSIJOILLE

(EI KILPARYHMÄT)

Koulutusryhmien hakulomake

Kaikki koetansseihin tulevat täyttävät. Palautus toimisto@danceart.fi tai koetansseihin saavuttaessa.

Soolo- ja duovalmennus

Koulutusryhmäläisille on tarjolla myös soolo ja- duovalmennusta. Valmennuksesta voi kysellä tarkemmin toimistosta toimisto@danceart.fi.

ER Esiintyvät ryhmät kaudella 2017-2018

ER1 10-13v Hyvinkää

ER2 yli 14v Hyvinkää

ER2 yli 14v Riihimäki

ER aikuiset yli 25v Riihimäki

ER-ryhmiin ei pidetä erillistä tanssikoetta vaan oppilaspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Esiintyvät ryhmät harjoittelevat kerran viikossa, jonka lisäksi suositellaan 1-2 omavalintaista tanssituntia. Tervetuloa kivaan ja rentoon ER ryhmään, saat uusia kavereita ja mahdollisuuden päästä esiintymään useamminkin tanssivuotesi aikana! Koreografi suunnittelee ryhmälle sopivan esityksen ja harjoittelu aloitetaan heti syyskauden alussa.

2017-2018 Koulutus- ja kilparyhmät

DA Murut Riihimäki

DA Nuput Hyvinkää

DA Tähdet Riihimäki

DA Säteet Hyvinkää

Mini Pro Riihimäki

Demi Pro Riihimäki

SM pienryhmä juniorit DA Smaragdit Hyvinkää

SM pienryhmä juniorit DA Timantit Riihimäki

SM pienryhmä aikusiet DA Rubiinit Riihimäki

Katutanssin koulutusryhmät:

Break dance koulutusryhmä

B-Cones Crew – break dance

Dimension Crew – street dance

DA STVRDUST – stree dance pienryhmä

DA MOONBEAM – street dance pienryhmä

2016-2017 Koulutusryhmät

2015-2016 Koulutusryhmät

DA Säteet Hyvinkää 2003-2004 syntyneet

3.sija alle 12v sarja Syyshelmi-kilpailu Helsinki 29.10.15

 

DA Tähdet Riihimäki 2003-2005 syntyneet

1.sija alle 12v sarja Syyshelmi-kilpailu Helsinki 29.10.15

2.sija alle 12v Liedon tanssikatselmus Tanssin pyörteissä 4.3.2016

 

Pro Teens Hyvinkää 1998-2001 syntyneet  (alemmasta kuvasta puuttuu Lotta S.)

Kunniamaininta koreografisesta kokonaisuudesta 15-18v sarja – Liedon tanssikatselmus 4.3.2016

 

Mini Pro Riihimäki 2000-2003 syntyneet

Kunniamaininta 12-16v sarja Vaasa Dance Challenge 28.10.15 (= sarjan 2.sija)

3.sija 12-15v sarja Keväthelmi-kilpailu Helsinki, 5.3.2016

 

Demi Pro Riihimäki 1997-2000 syntyneet

3.sija yli 16 sarja Syyshelmi-kilpailu Helsinki 29.10.15

2.sija yli 16v sarja Dance&Show Me Tampere 29.11.15

2.sija yli 16v sarja Liedon tanssikatselmus Tanssin pyörteissä 4.3.2016

 B-Cones Crew Hyvinkää/Riihimäki 1999-2001 syntyneet – Break Dance (kuvista puuttuu Mikko J.)

1.sija 12-16v street-sarja Dance%Show Me Tampere 29.11.15

Kunniamaininta alle 15v sarja Vaasa Dance Challenge 29.10.15 (=sarjan 2.sija)

Street Dance koulutus Hyvinkää/Riihimäki

kuvassa myös opettajat Unna ja Mette, kuvasta puuttuu Anna Lehtonen, Vilma-Reetta Bergman

ER2 esiintyvä ryhmä Hyvinkää

EK3 Eksut – uusi kuva tulossa

SM-kilparyhmät / duot / solistit

DA Rubiinit 2000 ja ennen syntyneet syntyneet, SM pienryhmä aikuiset Hyvinkää/Riihimäki

Amanda Arkiomaa, Jessika Pullinen, Anni Selenius, Neea Kemppainen, Siiri Lindholm

1.sija Liedon tanssikatselmus Tanssin pyörteissä 4.3.2016

Tanssikatselmus Stoori – valittiin seuraavan päivän loppunäytökseen 23.24.4.

 

Duo lapset Nelli Arposuo/Emilia Jämsén

1.sija alle 12v yhdistetty soolo ja duosarja, Syyshelmi-kilpailu, Helsinki 29.10.2015

1.sija alle 13v sarja Dance&Show ME Tampere 30.11.2015

2.sija alle 12v sarja Liedon tanssikatselmus Tanssin pyörteissä 4.3.2016

1.sija alle 13v duosarja Dance&Show ME kilpailu, Tampere 29.11.2015

Duo juniorit Amanda Arkiomaa/Jessika Pullinen

Duo aikuiset Neea Kemppainen, Anni Selenius

 1.sija 12-15v sarja Liedon tanssikatselmus Tanssin pyörteissä 4.3.2016

3.sija 12-15v sarja Keväthelmi-kilpailu Helsinki 5.3.2016

Solistit lapset Nelli Arposuo

2.sija Paras soolo yhdistetyssä soolo- ja duosarjassa alle 12v, Syyshelmi-kilpailu Helsinki 29.10.15

2014-2015 koulutusryhmät

 DA Tähdet Riihimäki 2003-2005 syntyneet

 DA Säteet Hyvinkää 2003-2005 syntyneet

Pro Teens Hÿvinkää 1999-2001 syntyneet

 Lilla Pro Riihimäki 2000-2001 syntyneet

 

  Demi Pro Riihimäki 1996-1998 syntyneet

 

 EK3 Hyvinkää 1996 ja sitä vanhemmat

 

 B-Cones Crew/Break dance koulutus edistyneet, Riihimäki/Hyvinkää

 DA Timantit Riihimäki 2000-2001 syntyneet SM pienryhmä

 

 

 

[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]

Yhteystietomme

Toimipisteet


Dance Art - Riihimäki
Hämeenkatu 25-27, 11100 Riihimäki
(Kauppakeskus Majakka 2.krs)


 


Dance Art - Hyvinkää
Ahokaari 6, 05460 Hyvinkää


Toimisto


toimisto@danceart.fi
040 705 26 34

(aukioloajat ajankohtaista osiossa)

Rehtori Minni Arposuo
rehtori@danceart.fi
040 535 85 77


Voit myös ottaa yhteyttä täyttämällä ja lähettämällä alla olevan lomakkeen. Vastaamme mahdollisimman pian.


Ruksi ruutuun, jos et ole Robotti *